Päiväkirja

Viiden ihmisen murha Espooassa keskellä kirkasta päivää järkytti uudenvuoden aattona 2009. Kuten koulusurmissa, tässäkin aseena oli pistooli. Välitön reaktio kansalaisten parissa oli sama kuin aikaisemminkin: Suomessa on aseita aivan liikaa, lakeja on pikaisesti muutettava niin, että aseiden määrä vähenee rajusti.

Poliisiylijohtaja Paatero kommentoi tapahtunutta tuoreeltaan. Alustavissa selvityksissä oli ehditty todeta, että Espoossa käytetty surma-ase oli laiton, eikä surmatyön tekijällä ollut siihen lupaa. Poliisiylijohtajan johtopäätös olikin, ettei tällaisia väkivallantekoja pystytä jatkossakaan kokonaan estämään. Laittomia aseita on liikkeellä eikä sellaista mukanaan kuljettavan ihmisen tulemista kauppakeskukseen voida sataprosenttisesti estää. Sisäministeriön edustaja selvitti televisiossa, että Suomessa ei varmaankaan haluta kauppakeskuksiin samanlaisia metallinpaljastimia kuin lentoasemilla käytetään.

Haluamme olla edelleen avoin yhteiskunta, jossa kontrolli ei tule vastaan joka ovella. Aselakeja ollaan näillä näkymin tiukentamassa kevään aikana hallituksen esityksen pohjalta. Poliisiylijohtaja Paatero piti tätä tärkeänä, vaikka totesikin, ettei se poista tällaisten surmatekojen mahdollisuutta.

Iltapäivän mittaan vuoden viimeisenä päivänä näytti siis siltä, ettei poliisilla tai sisäministeriöllä ole luvata mitään erityisiä keinoja, joilla tällaisia surmatekoja voitaisiin jatkossakaan estää. Kansalaiset jäivät aika suuren turvattomuuden tunteen varaan myös siksi, ettei päivän mittaan juurikaan kuultu analyysia siitä, miten olisi pitänyt toimia toisin, jotta tällaista ei olisi tapahtunut.

Keskustelu ahdistuneiden ihmisten auttamisesta niin, ettei viha purkautuisi väkivaltana, on tietysti tärkeätä. Mutta tärkeätä on myös arvioida tarkasti sitä, miten juuri tämän tapauksen kohdalla syyt ja seuraukset, teot ja laiminlyönnit mahdollisesti olivat vaikuttamassa surulliseen lopputulokseen.

Päivän aikana tilanteesta tuli monenlaista informaatiota. Mikä siitä on täsmällistä tietoa ja mikä ei, on vielä vaikea varmasti tietää. Mutta saadun kuvan mukaan surmatyön tekijä tai siksi epäilty, oli määrätty lähestymiskieltoon, joka koski sekä hänen ex-puolisoaan että kauppakeskusta, jossa ex-puoliso työskenteli. Epäillyllä oli omassa historiassaan kaksi tuomiota aseen tai ampumatarvikkeen laittomasta hallussapidosta. Hän oli uhannut ex-puolisoaan väkivallalla ja jopa tappamisella.

Lähestymiskielto oli seurausta näistä uhkauksista. Lähestymiskielto ei kuitenkaan estä henkilöä lähestymästä. Kielto merkitsee vain sitä, että henkilö saa rangaistuksen, jos hän rikkoo kieltoa. Tässä tapauksessa henkilö lähestyi väkivaltaisin aikein ja toteutti murhat, vaikka kielto oli voimassa.

Kiellon rikkominen muuttui rikoksena pikkurikkeeksi verrattuna siihen, minkä takia henkilö rikkoi kieltoa. Viiden murhan tekemisestä seuraava rangaistus olisi ollut niin ankara, ettei kiellon rikkomisesta seuraavalla rangaistuksella olisi ollut mitään merkitystä. Vielä vähemmän on pelkällä kiellolla merkitystä, jos henkilö on jo ennalta päättänyt rangaista itseään oman hengen riistämisellä.

Eikö tällainen tapaus osoita, että lähestymiskielto on joissakin tapauksissa täysin riittämätön keino suojella henkilöä toisen aiheuttamalta uhalta? Kun kielto määrätään henkilölle, jonka tiedetään kykenevän sekä aseen että ammusten hankkimiseen ja uhkaavan tappaa toisen henkilön, eikö pitäisi miettiä tehokkaampia keinoja toisen henkilön turvallisuuden takaamiseen?

Tapaus herättää monia kysymyksiä. STT:n mukaan Sellon kauppakeskuksen vartijoilla ei ollut tietoa siitä, että ao. henkilölle oli määrätty lähestymiskielto kauppakeskukseen. Miksi tällainen tieto ei ollut kulkeutunut vartijoille? Murhilta kauppakeskuksessa olisi kenties vältytty, jos vartijoilla olisi ollut käytössään ao. henkilöä koskevat tiedot ja valokuva. Jos lainsäädännössä on esteitä tällaisen tiedon välittämiseen, lainsäädäntöä tulee kiireesti muuttaa tältä osin. Jos tiedon kulun esteenä oli viranomaisten puutteellinen toiminta, sitä tulee ohjeistaa tällaisten tapausten varalta nopeasti.

Onko tämä tapaus seurausta poliisin liian pienistä resursseista? Olisiko poliisilla ollut parempien resurssien avulla mahdollisuus suojata uhattua ihmistä paremmin ja pitää lähestymiskiellon saanut henkilö vahvemmassa seurannassa?

Toivon, että näihin kysymyksiin saadaan vastauksia, kun tutkinta etenee. Vastaukset eivät tuo takasin niitä ihmisiä, jotka nyt menettivät henkensä. Vastaukset eivät poista niiden ihmisten surua, jotka menettivät läheisensä, mutta vastausten avulla on mahdollista ryhtyä toimiin, joilla suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta kyetään parantamaan.