Ilkka Kantola - Kansandustaja

Facebook

 

Päiväkirja

Yle on osa moniarvoista mediaa
18.12.2011

Päätoimittaja Mikael Pentikäinen (HS 18.12.) on oikeassa arvioidessaan eduskuntapuolueiden Yle-veroratkaisua siitä, että se tuo Yleisradioyhtiöön työrauhan. Saavutettu työrauha tulee vapauttamaan henkisiä voimavaroja sisältöjen luovaan kehittämiseen. Henkilökohtaiseen verotukseen perustuva rahoitusmalli velvoittaa Yleisradiota entistä vahvemmin kehittämään palvelujaan niin, että jokainen voi löytää Ylen tarjonnasta itselleen merkityksellisiä sisältöjä. Käyty keskustelu on tiivistänyt Yleisradion yleisösuhdetta. Vaatimukset, kritiikki ja kehittämissysäykset ovat voimistuneet hyvällä tavalla. 

Pentikäinen arvostelee sitä, että Yleisradio säilyy nykyisen laajuisena. Ratkaisu on poliittisen harkinnan tulos, jonka takana ovat kaikki eduskuntapuolueet. Suomessa demokratia tuottaa tällaisia päätöksiä. Lakiin perustuvaan rahoitukseen nojaavalle yleisradioyhtiölle halutaan edelleen antaa merkittävä asema osana moniarvoista mediakenttää. Tavoite on sama kuin Pentikäisellä, moniarvoisen median säilyttäminen. Yleisradion talous ei ole katsojaluvuista riippuvainen. Tämä antaa sille mahdollisuuden ja velvoitteen toimia myös kaupallisesti kannattamattomien sisältöjen tuottajana ja jakelukanavana. Kun kyse on julkisesta palvelusta, jonka rahoitukseen kaikki osallistuvat, palvelupaletin tulee olla sisällöllisesti ja alueellisesti kattava. 

Toisin kuin Pentikäinen antaa ymmärtää, Yleisradio ei ohjelmapolitiikassaan tai uutistoiminnassaan ole ”yhden valtiollisen äänen” edustaja. Yle-veroratkaisun myötä valtiovallan rooli Ylen rahoituksesta päätettäessä heikkenee. Nykyinen käytäntö, jossa valtioneuvosto päättää TV-maksukorotuksista, lakkaa. Uuden ratkaisun myötä Ylen rahoitus varmistetaan indeksillä nykytasoon. Tässäkään ei kyse ole ”ikuisen joulun” tuomisesta. Rahoitustason muutos on lainmuutoksen takana, kuten monissa muissakin julkisissa palveluissa. 

Yle on viime vuosina ollut jatkuvien leikkausten ja henkilöstövähennysten kohteena, kun menot on pyritty asettamaan tasapainoon tulojen kanssa. Suomalaisen kulttuurin ja luovien alojen kannalta on tärkeätä, että Yle nyt pystyy jatkossakin toimimaan kotimaisen draaman, dokumentin ja taiteen tilaajana. Ylen rahoitusratkaisun rakentamisessa oli kyse ihan muusta kuin siitä, että eduskuntapuolueet olisivat pyrkineet synnyttämään Yleen kiitollisuudenvelkaa politiikkoja kohtaan.

Hei Ilkka,
Erinomainen kommentti.
Kiitos sinulle!

kari
Kommentoija: kari neilimo | 18.12.2011 21.25
Moro Ilkka

Yle-vero on hyvä osoitus suomen korruptiosta!

Tässä vähän kommentteja yle-verosta:

Yle-vero on pääosin regressiivinen eli rikkaita suosiva.
23000 euroa ja 2 300 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat saman summan.
JA kari kiittää!

Yhteiskunnan pitäisi kannustaa kansalaisia televisiottomaan vapa-aikaan, sillä tv on kuollut!
NYT yle-mafia kiittää.

Suomessa on 10 prosenttia kotitalouksista televisiottomia ja määrä lisääntyy koko ajan.
Yle-vero SORTAA rajusti tätä 10 prosenttia kotitalouksista.
NYT yle-mafia kiittää.

Suomessa on ruotsinkielisten osuus alle 5 prosenttia ja ylen budjetissa osuus on 15-20 prosenttia!
Nyt RKP kiittää!

Tämä bresnevinaikainen yle-vero menee sinun ja kiurun piikkiin eli SDP piikkiin!
Nyt kokoomus kiittää.

Aikaisemmin olit Ilkka mielestäni oikeudenmukaisen budjettirahoituksen kannalla mutta kaapu kääntyi aika
vikkelästi!
NYT vuorineuvokset kiittää!

Yle saa seuraavat 100 vuotta rypeä läävässään rahoitus on TAATTU kiitos ILKAN ja Kiurun!
TAAS yle-mafia kiittää ja kansa kiroaa kun huomaa että vero on sidottu indeksiin ja nousee vuosivuodelta, nyt 140 euroo 5 vuoden päästä ehkä 250 euroo.
Kukaan ei taida enää tällöin kiittää, paitsi tietenkin yle-mafia!

140 euroa kova juttu televisiottomalle 23000 euroa tienaavalle, olet vissiin vallanhimoissasi Ilkka täysin unhoittanut OIKEUDENMUKAISUUDEN!
Taas rikkaat kiittää!

Minun kanta Kantola on se että yleä pitää karsia RAJUSTI nykyisestä 500 miljoonasta noin 100 miljjoonan se vastaa hyvin muuttuvaa maailmaa.
JA Rahoitus suoraan valtionbudjetista jolloin se on huomattavasti oikeudenmukaisempi!

Sulle Ilkka suosittelen että siirryt SDP:stä vaikka RKP:en, RKP on sinun näköisesi puolue ainakin tämän yle-veron osalta!

terv ilpo iso-peura

http://personal.inet.fi/taide/iso-peura/index.html











Kommentoija: Ilpo Iso-Peura | 28.12.2011 18.47
Nimi(*)
Email(*)
Tarkistuskoodi
Kommentti
 

Viimeisimmät merkinnät:

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Uutisia eduskunnasta

Powered by Smart Kotisivutyökalu