Ilkka Kantola - Kansandustaja

Facebook
Vaalit.fi

 

Päiväkirja

Vehviläinen ja Sinnemäki kilometrikaupalla
09.08.2010

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki rohkeni nostaa verojen kiristyskeskusteluun kysymyksen verottomien kilometrikorvausten tasosta. Ei ole yllättävää, että Autoliitto tyrmää ehdotuksen hetimmiten. Autoliitto perustelee näkemystään jopa sillä, että korvausten pienentäminen saattaisi johtaa autoilun vähenemiseen, mikä puolestaan vähentäisi valtion verotuloja.

Niinpä niin. Tuolla logiikalla parasta olisi että ihmiset ohjattaisiin ajamaan suurikulutteisilla autoilla, jotta bensaa palaisi ja valtio saisi verotuloja.

Ministeri Vehviläinen kommentoi Sinnemäen ehdotusta toteamalla, että asia on työnantajalle kuuluva. Näkemys on outo siinä mielessä, että verotusta koskevat asiat eivät yleensä ole olleet työnantajan ratkaistavia.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Korhonen suhtautui Sinnemäen ehdotukseen kriittisesti. Korhonen onkin oikeassa sikäli, että yksityisautoilun merkittävä hillitseminen ei kohtuudella onnistu ellei samalla huolehdita siitä, että julkinen liikenne pelaa.

Oma kokemukseni kilometrikorvauksista oman auton käytön korvaajana on tunnetasolla se, että autoon aina menee paljon enemmän rahaa kuin mitä niitä korvauksia saa. Kriittisessä analyysissa tietysti havaitsee, että autolla tulee ajettua muutakin kuin työajoa, ja sen aiheuttamia kuluja ei työnantajan tulekaan korvata.

Jotain voi kuitenkin yrittää paperilla laskea kun panee oletuksia pohjaksi. Tulos voi olla vaikka seuraavan kaltainen:

kokonaisajokilometrit 30 000 vuodessa, joista työajoa 66%.

kilometrikorvaus 0,45 / km

keskikulutus 6,5 ltr / 100 km

bensiinin hinta 1,45 euroa / ltr

polttoainekulut 2827,5 euroa / vuosi

ajoneuvovero 130 / vuosi

huollot 700 euroa / vuosi

renkaat 500 euroa / vuosi¨

vakuutukset 600 euroa / vuosi

juoksevat kulut yhteensä 4757,5 euroa / vuosi

työajojen osalta (66%) 3139,95 euroa / vuosi

muihin kuluihin jää 5770,05 euroa / vuosi

uuden auton hankintaan viidessä vuodessa kertyy 28 850,25 euroa

Onko tämä kohtuullinen korvaus vai ei? Mitä muita laskelmia kulujen syntymisestä voidaan tehdä? Miten auto- ja polttoaine verotus muuten on kehittymässä?

Kokonaisuutta tulisi pohtia tältä pohjalta. Minusta oli oikein nostaa asia keskusteluun. Ristiriitaisia tunteita herättäviä nostoja tulee olemaan muitakin kun taloutta halutaan tasapainottaa oikeudenmukaisesti.

test
Kommentoija: petteri arppinen | 25.08.2010 14.55
Nimi(*)
Email(*)
Tarkistuskoodi
Kommentti
 

Viimeisimmät merkinnät:

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Uutisia eduskunnasta

Powered by Smart Kotisivutyökalu