"Mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi." Näin filosofoi presidenttiehdokas Timo Soini Ylen suuressa vaalitentissä joka televisioitiin Järvenpään lukiossa 12.1. Saman ajatuksen Soini esitti lauantaina 7.1. Turun Hansakorttelissa pidetyn vaalipaneelikeskustelun puheenvuorossaan.
Soinin retoriikka kuullostaa pinnalta katsoen laajasydämiseltä ja suvaitsevaiselta. Hän antaa vaikutelman, että hyväksyy kaikki eikä tuomitse mitään mielipiteitä.
Mutta mitä Soini oikeastaan sanoo. "Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi." On helppo keksiä vastaesimerkkejä, jotka osoittavat tuon ajattelutavan mahdottomaksi. Tiedämme, että maailmassa on miehiä (valitettavasti), joiden mielipide on, että seksin harjoittaminen 10-vuotiaan lapsen kanssa on ihan okei, kunhan se tapahtuu yhteisymmärryksessä lapsen kanssa. Olisi mahdotonta kuvitella sanovansa tällaisen mielipiteen esittävälle miehelle, että sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi. En usko, että Soinikaan tällaiselle miehelle sanoisi, että mielipiteesi on oikea, koska se on sinun mielipiteesi.
Soini sanoo katolisena uskovana vastustavansa aborttia. Näkemys edustaa kaikkea muuta kuin moraalista relativismia, siis ajattelutapaa, jossa kaikki moraalisen kannat ovat yhtä arvokkaita.
Onko Soini relativisti vai ei?
Soinin retoriikka on populistista ja siksi yksinkertaistavaa ja epätarkkaa. Luultavasti hän yrittää sanoa, että jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Sananvapaus kuuluu kaikille perusoikeutena. Soini tekee kuitenkin ajattelussaan alkeellisen virheen, kun hän ajattelee, että vapaus ilmaista oma mielipide tarkoittaa samaa kuin se, että jokainen mielipide on yhtä oikea.
Tästä ajatteluvirheestä voi seurata se käytännön johtopäätös, että halu tai tarve väärien mielipiteiden kritikoimiseen ei oikein synny. Selvintä olisi, että Soini peruisi epätarkan puhetapansa ja lopettaisi höpinän siitä, että mikään mielipide ei ole väärä. Eihän hän noin ajattele, vaikka puhuu. Jos Soini jatkaa puhetapaansa, hänestä syntyy ristiriitainen kuva moraalisena relativistina ja toisaalta tiukkana moraalisen linjan puolustajana.
Olisi erikoista ajatella, että ulkopolitiikan johtaja voisi ajatella sillä tavalla kuin Soini tuolla hölmöllä lausumallaan tulee sanoneeksi. Mahmoud Ahmadinejadin mielipide on oikea, koska se on hänen mielipiteensä jne.




