Suomi on euroryhmässä käydyissä neuvotteluissa saavuttanut tuloksen, jonka mukaan Suomi saa vakuudet mahdolliselle Kreikalle annettavan lainan takauksilleen sen varalta, että takausvastuu toteutuu.
Järjestely näyttää vaikeaselkoiselta ja siksi on houkutus pitää sitä epäuskottavana. Monimutkaista takauskuviota voi kuitenkin yrittää avata vakuutusmaailmasta tutuilla esimerkeillä.
Kreikan valtio haluaa tilapäiseen käyttöönsä rahaa. Suomi on valmis vastaamaan Kreikan toiveeseen tietyin ehdoin. Suomen hallituksen mielestä rahan lainaaminen ja/tai lainatakausten antaminen Kreikan nostamille lainoille sisältää riskin. On mahdollista, että Kreikka ei kykene maksamaan kaikkia lainojaan takaisin, jolloin lainaaja ja takaaja menettävät pääomiaan.
Suomi vaatii, että käsillä olevaa taloudellisten menetysten riskiä tulee olennaisesti pienentää. Taloudellisten riskien pienentämiseen on olemassa monia vaihtoehtoisia järjestelyjä. Lainaamisen yhteydessä on tavanomaista puhua vakuuksista riskien pienentämisen keinona. Tyypillistä on, että kiinteistökauppaa varten otetussa lainassa kiinteistö toimii vakuutena.
Toinen vakiintunut tapa pienentää taloudellista riskiä on ottaa vakuutus. Kiinteistölle otetaan palovakuutus, autolle pakollinen liikenne- ja vapaaehtoinen autovakuutus.
Suomi lähti vaatimaan Kreikalta vakuuksia tuen antamisen ehtona. Suomi ei saanut lupausta reaalivakuuksista kuten omaisuuden tai kiinteistöjen kiinnittämistä lainan vakuudeksi.
Se mitä lopulta saatiin, muistuttaa enemmän vakuutusta kuin vakuuksia. Suomi suostuu takaamaan Kreikalle lainan vain, jos Kreikka ottaa riittävän ison vakuutuksen, jolla maksetaan Suomelle korvaus siinä tapauksessa, että Suomi joutuu takausvastuuseen Kreikan maksukyvyttömyyden takia.
Lainasumman arvellaan olevan 2,2 miljardia. Tämän vakuuttamiseksi Kreikka myy velkakirjojaan erinäisten järjestelyjen kautta niin, että lopulta kasassa on 880 miljoonan euron ”vakuutusmaksu”. Velkakirjojen myynti tapahtuu vähitellen, jotta markkinat eivät häiriinny. Näinhän vakuutusmaksujakin kerätään vähän kerrallaan. Kerätty ”vakuutusmaksupotti” kasvaa koko ajan korkoa. 30 vuoden kuluessa (vrtr. pitkän asuntolainan laina-aika tänä päivänä) korkotuotto on kasvattanut ”vakuutussumman” noin 2,2 miljardin suuruiseksi. ”Vakuutussummasta” voidaan tällöin vahingon sattuessa suorittaa koko Suomen hoidettavaksi tullut takaussumma, jos Kreikka ei olisi selviytynyt lainoistaan.
Suomelle tämä Kreikan ottama riskivakuutus ei maksa juuri mitään, koska kuulumme kolmen A:n euroryhmän maihin. Tulevan EVM:n pääomittamiseen joudumme toki lähtemään etunojassa suorittaen heti meille kuuluvan maksun. Mutta koska luottoluokituksemme takia saamme lainaa lähes edullisemmin kuin mikään muu euroryhmän hallitus, on syntyvä korkotappio vähäinen. Suomi joutuu myös luopumaan osasta ERVV:n lainoistaan perimiä korkotuottoja. Mutta myöskään tämä ei ole iso kustannuserä, koska korkotason leikkauksista on joka tapauksessa sovittu osana velallisten velkajärjestelyä.
Suomi toimi kuten autoja vuokraava yritys. Jotta tavaran saa käyttöönsä, on suostuttava maksamaan vapaaehtoinen vakuutus siltä varalta, että omaisuus reissussa tuhoutuu omaisuuden haltijan omasta syystä. (Pakollinen liikennevakuutus ei riitä.) Ei riskien vakuuttaminen tai sen vaatiminen minusta ilveilyä ole. Suomen onnistuminen on suoritus, josta voi nostaa hattua hallituksella ja erityisesti valtiovarainministerille. Onko kohta rakennettava EVM tosiasiassa finanssimaailman riskivakuutusyhtiö vai ei, jää nähtäväksi.
