Päihdetyössä on kuljettu vuosikymmenten kuluessa pitkä matka asenteellisesti. Aikaisempi asenne oli mustavalkoinen. Hoitoon pääsy edellytti kertalaakista täyttä luopumista päihteiden käytöstä. Avun piiriin otettiin vain ne, jotka saman tien sitoutuivat lopettamaan viinan kanssa läträämisen tai huumeiden käytön.
Pitkän tutkimustyön ja käytännön kokemusten pohjalta asennetta on jouduttu tarkistamaan. Päihdetyössä on käytössä monia erilaisia keinoja. Joidenkin kohdalla tuo aineiden käytön kertakaikkinen lopettaminen on edelleen toimivin ratkaisu. Toisten kohdalla taas riippuvuus on niin vaikea, että on etsittävä keinoja, joilla sitä voidaan vähitellen vähentää ja lopulta hyvässä tapauksessa päätyä päihteettömään elämään.
Kolmas ryhmä muodostuu niistä, jotka eivät koskaan voi kokonaan päästä päihderiippuvuudestaan. Heidän kohdallaan puhutaan hoito-ohjelmasta, joka tähtää haittojen minimointiin (harm reduction tai harm minimisation). Menetelmänä voi olla esimerkiksi lääkkeellä toteutettava korvaushoito, joka ei poista riippuvuutta, mutta parantaa terveydentilaa ja edistää mahdollisuutta päästä rikoksettomaan elämään.
Kysymys on isosta asennemuutoksesta hoitotyön puolella. Taustalla on ymmärrys siitä, että kirkas ihanne ei aina sovellu toimintaa ohjaavaksi tavoitteeksi. Tavoitetasoa pitää joskus laskea, jotta edes jotain hyvää voitaisiin saada aikaan. Joissakin olosuhteissa on parempi, että mustavalkoiseen maailmankuvaan kuuluvista ihanteesta tingitään ja tyydytään siihen, että vahingot minimoidaan.
Euroalueen rahoituskriisin ongelma muistuttaa vaikeasti päihderiippuvaisen tilannetta. Kreikan lainariippuvuus kasvaa huimaa vauhtia. Pahasti rahariippuvaisena se on hakeutunut muiden euromaiden, Euroopan keskuspankin ja IMF:n hoitoon. Tässä tilanteessa on kuultu monenlaisia äänenpainoja siitä, miten potilaan kanssa tulisi menetellä. Monet edustavat mustavalkoista ajattelua. ”Hoitakoon itse asiansa, mitä on saattanut itsensä tuollaiseen tilaan.”
Tuttua puhetta myös päihdeongelmaisia kohtaan. Päihdetyötä tekevät tietävät, että viinan helppo saatavuus lisää alttiutta joutua alkoholiriippuvaiseksi. Niin se on rahankin kanssa, kun valtioista puhutaan. Kreikan poliittinen johto on takavuosina tarttunut ”päihteisiin”, tarjolla olevaan lainarahaan ja jättänyt oman vastuun kantamisen vähemmälle. Pitäisikö paremmin kontrolloida sitä, miten rahaa saa pitää tarjolla, kuten kontrolloidaan alkoholin myyntiä?
Euroalueen maat ovat pyrkineet vähentämään Kreikan rahariippuvuutta tukipaketein. Paketit ovat olleet ehdollisia. Potilaalta on vaadittu myös omaa vastuunottoa. Kohta varmaan odotetaan, että Kreikka sanoo itsestään vastaavaa kuin AA:han liittyvä joutuu sanomaan: ”Olen alkoholisti.” Kun Kreikka tänään sanoi, että sen olisi hyvä saada puolet lainoistaan anteeksi, ollaan jo sellaisessa armon anomisen vaiheessa, joka on tuota tunnustusta lähellä. Mistään krapularyypyn pyytämisestä ei ole kyse.
Euroalueen maat näyttävät toistaiseksi etenevän harm reduction linjalla. Kreikka ei toivu pakon edessä tai uhkailemalla. Vahinkoa tulee joka tapauksessa sekä Kreikalle että koko euroalueelle. Nyt pitää vain yrittää toimia niin, että vahingot olisivat mahdollisimman pienet. On hyvä muistaa, että takausten antaminen niin kauan kuin toivoa on, on huomattavasti halvempi ratkaisu kuin se, että syvän taloustaantuman takia joudumme ottamaan ihan oikeata valtion lainaa merkittävästi lisää. Otettu velka ja sen hoitomenot ovat konkreettinen menoerä. Takaukset muuttuvat konkreettisiksi vasta, jos lainan saaja ei kykene veloistaan suoriutumaan.
