Helsingin sanomien haastattelun mukaan Björn Wahlroos pitää syrjäytymistä kasvavana ongelmana (HS 12.2.2012). Syrjäytyminen on hänen mielestään seuraus siitä, että kehitämme yhteiskuntaa suuntaan, jossa syrjäytymiseen johtavia valintoja on helppo tehdä. Kun on helppoa valita syrjäytyminen, niin syrjäytyminen tietysti kasvaa.
Wahlroosin teoria on ristiriidassa hänen ihmiskäsityksensä kanssa. Samassa haastattelussa hän sanoo, että ihminen on perusluonteeltaan omaa etuaan ajatteleva. Tähän ihmiskäsityksen perustuu usko siihen, että kannustimilla ja palkinnoilla on keskeinen merkitys ihmistä liikkeelle panevana tekijänä. Syrjäytymisen valitseva ihminen näyttää kuitenkin toimivan toisin. Hän toimii vastoin omaa etuaan.
Wahlroosin ongelma on ihmiskäsityksen kapeudessa. Omaa etua tavoitteleva ihminen on kuva johdonmukaisesta ja rationaalisesta toimijasta. Teoria toimii niin kauan kuin ihmiset ovat tällaisia. Useat eivät kuitenkaan täytä johdonmukaisen ja rationaalisen ihmisen kriteereitä. He eivät kykene hahmottamaan, mikä on heidän oma etunsa. He saattavat jopa tahallaan valita oman etunsa vastaisen toiminnan.
Aristoteleen ihmiskäsityksen ja etiikan teorian kiinnostavimpia yksityiskohtia on käsitys heikkotahtoisuudesta. Aristoteleen mukaan on lähtökohtaisesti niin, että jokainen ihminen tavoittelee onnellisuutta. Johdonmukainen ja rationaalinen ihminen valitsee kussakin käytännön tilanteessa teon, joka parhaiten edistää tuon tavoitteen toteutumista. Hyvin informoitu ja järjissään oleva ihminen ei ole vapaa valitsemaan oman etunsa vastaisesti. Aristoteles havaitsi, ettei teoria kuitenkaan aivan vastannut todellisuutta. Niinpä hän konstruoi heikkotahtoisuuden käsitteen. Heikkotahtoisuuden yllättäessä ihminen menettää hetkeksi kykynsä toimia siten kuin olisi järkevää. Hän joutuu irrationaalisten impulssiensa ohjaamaksi ja toimii vastoin parempaa tietoaan.
Wahlroos ei ota huomioon, että ihmisen toiminta ei aina ole johdonmukaista ja rationaalista. Moderni psykologinen tietämys ihmisen kehityksestä osoittaa, että varhaislapsuuden kasvuympäristöllä on paljonkin vaikutusta siihen, miten rationaaliseksi yksilö kehittyy. Kyky tehdä rationaalisia ja johdonmukaisia omaa etua edistäviä valintoja voi jäädä kehittymättä, jos ympäristö ei tarjoa edes kohtuullista perusturvallisuutta. Yksilön syrjäytymiskehitys voi edetä pitkälle ennen kuin hän itse kykenee ymmärtämään, että voisi tehdä jotain elämän valintoja.
Wahlroos erehtyykin ajatellessaan syrjäytymisen kasvun johtuvan siitä, että syrjäytyminen on helppo valinta. Kyse on lasten kasvuympäristöjen heikentymisestä samalla kun arkielämän haasteet koko ajan kasvavat. Edelleenkään lapsi ei voi valita sitä, millaiseen perheeseen syntyy. Lapsi ei voi valita onko isä väkivaltainen alkoholisti tai äiti mielenterveysongelmien vakavasti kuormittama. Eikä lapsi tai nuorikaan voi valita sitä, mikä on perheen köyhyys- tai työllisyysaste. Nämä kuitenkin ovat tekijöitä, jotka tilastollisesti lisäävät vahvasti syrjäytymisen riskiä. Kun nämä tekijät kasautuvat perheessä, ei siinäkään ole kyse lapsen tai nuoren helposta syrjäytymisvalinnasta.
Isoja valintoja tehdään, kun ihmisiä irtisanotaan. Irtisanominen on Suomessa helpompaa kuin monissa muissa saman viiteryhmän maissa. Mitä helpommaksi tehdään irtisanominen - motiivina omistajien luonnollinen halu ajaa omaa etuaan, kuten mittavien osinkojen kerryttämistä - sitä enemmän lisätään syrjäytymisriskiä työttömäksi jäävien ihmisten perheissä. Näistä valinnoista tulisi kantaa huolta, jos halutaan ehkäistä syrjäytymistä.
