Päiväkirja

Politiikka on keskeneräisyyden ja ristiriidan maailma. Politiikan lähtökohtana on maailman näkeminen puutteellisena, ristiriitaisena, epätyydyttävänä ja uhkaavana. Politiikka on keinojen etsimistä maailman muuttamiseksi vähemmän puutteelliseksi, ristiriitaiseksi, epätyydyttäväksi ja uhkaavaksi.

Monipuoluejärjestelmälle rakentuvassa demokratiassa ihmiset muodostavat ryhmittymiä, joilla on omia näkemyksiään siitä, mitkä ovat keskeisimpiä ja kiireellisimpiä ongelmia. Samoin on näillä ryhmittymillä erilaisia ajatuksia siitä, millä keinoilla maailman ongelmia tulisi kulloinkin ratkaista.

Ryhmien väliset näkemyserot synnyttävät jännitteitä ja tuovat politiikkaan lisää ristiriitaisuutta. Näkemykset asettuvat vastakkain ja ne kohtaavat keskustelussa ja väittelyssä ja lopulta niiden pohjalta päädytään äänestyksiin. Äänestykset auttavat tekemään päätöksiä, mutta eivät useinkaan poista jännitteitä ja ristiriitoja politiikan sisällä. Kaikki tietävät, että myös poliittisten ryhmien sisällä on jännitteitä ja ristiriitaisuutta.

Poliittiset päätökset ovat parhaimmillaan ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään maailman puutteita ja ristiriitoja ja ongelmia. Juuri koskaan ne eivät ole lopullisia tai kokonaisratkaisuja. Useimmiten politiikka tuottaa ratkaisuja, jotka ovat askel eteenpäin. Toisinaan syntyy ratkaisuja, joissa eteenpäin otettu askel merkitsee toisaalla kahta askelta taaksepäin. Eri ryhmillä on eri käsitykset siitä, onko jokin otettu askel eteenpäin vaan taaksepäin kuljettava.

Joka tapauksessa politiikka jättää jäljelle kokemuksen siitä, että maailma pysyy pahasti keskeneräisenä ja ongelmat suurina. Ristiriita jää soimaan. Se syö poliitikon sielua.

Tulin ajatelleeksi tätä, koska ihmettelen joka kerta sitä, miten vahvasti Sibelius-lukion kamarikuoron joululauluhetki puhuttelee. Ei ole harvinaista, että kuulijan silmäkulmassa kiiltää kyynel. Luulen tämän johtuvan siitä, että tuo musiikki ja esitys perustuvat niin vahvasti harmonian löytymiselle lähes täydellisyyteen asti. Ristiriita on musiikin elementti, mutta toisin kuin politiikka, harmoninen musiikki onnistuu kuljettamaan kuulijansa ristiriidasta sopusointuun, lähes täydelliseen ongelmien ja puutteiden poissaoloon. Kuorossa näemme ja kuulemme ryhmän, joka päätyy sopusointuun.

Mozartin sovitus Händelin Messias Oratoriosta (eilen Finlandiatalolla kaupunginorkesterin ja Dominanten esittämänä) on edellisen lisäksi vain yksi esimerkki siitä, miten toisenlainen maailma ihmissielulle avautuu kauneuden ja harmonian maailmassa. Kyynisempi ihminen voi sanoa sitä paoksi todellisuudesta, kun maailma joka tapauksessa on keskeneräinen. Mutta uskon, että tälläinen sielun ravinto on ihmissielulle hyväksi. Ainakin Kantolan sielulle.

Vain harvoin elämä on pakosta yksinomaan taistelua keskeneräisyydessä ja ristiriitojen kuorman alla. Kauneutta ja harmoniaa on tässä maailmassa monenlaista. Usein riittää se, että hetkeksi pysähtyy katsomaan ja kuuntelemaan, että hetkeksi havahtuu.

Kun havahtuu, huomaa että oleminen on ensisijaista tulemiseen nähden. Erityisen hyvin havahtuminen sopii joulun pyhien hitaampaan rytmiin.

Hyvää joulua siis!