Päiväkirja

Eduskunta käsitteli eilen (5.5.) Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan merkittyä poliittista tavoitetta, jonka kohdalla on se erikoinen tilanne, että hallituspuolueitten eduskuntaryhmät eivät ole sitoutuneet toteuttamaan hallitusohjelmaa. Kyse ei ole kuitenkaan siitä lupauksesta, jossa hallitus sitoutuu yhteistyöhön työmarkkinajärjestöjen kanssa tietyissä asioissa. Tämän lupauksensa hallitus ehti, siitä ensin lipsuttuaan, jo vahvistaa uuden kerran omalla allekirjoituksellaan, kun eläkeikäkiistasta tultiin ulos hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisellä sopimuksella.

Eilisen keskustelun aiheena oli hallituksen esitys sisäisen adoption mahdollistamisesta samaa sukupuolta olevien suhteensa rekisteröineiden parien perheissä. Hallituksen esitystä oli kevään mittaan arvioitu lakivaliokunnassa, jossa kuulimme asiantuntijoina useita eri tahoja Sateenkaariperheiden edustajista Kirkkohallituksen edustajaan. Valiokunnan enemmistö asettui hallituksen esityksen kannalle. Muutamat edustajat jättivät mietintöön eriävän mielipiteen. Enemmistö hallituksen esitystä vastustaneista edustajista oli valiokunnassa hallitusrintamasta.

Kysymys samaa sukupuolta olevan parin perheen sisäisestä adoptio-oikeudesta liittyy käsitykseen seksuaalisuudesta ja perheestä. Molemmat ovat vahvasti henkilökohtaisen elämän alueita ja siksi niitä koskevat käsityksetkin ovat muodostuneet hyvin henkilökohtaisiksi. Tältä pohjalta on perusteltua, että henkilökohtaiselle kanannotoille niin keskustelussa kuin poliittisissa äänestyksissäkin jätetään tilaa. Jossain määrin erikoisena voi tietysti pitää sitä, että hallitusohjelman tasolla on kirjattu sellainen tavoite, jonka edistämiseen eivät hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ole kokonaisuudessaan sitoutuneet.

Mistä tuo erimielisyys sitten kertoo? Samaa sukupuolta olevien parien perheen sisäinen adoptio on yksi askel muutoksessa, joka yhteiskunnassa on tapahtunut seksuaalisuutta ja perhettä koskevissa käsityksessämme. Olemme edenneet tähän asti vähitellen tilanteesta, jossa homoseksuaaleja pidettiin rikollisina. Seuraava askel oli kriminalisoinnin poistaminen, jolloin jäljelle jäi virallinen tulkinta homoseksuaalisuudesta sairautena. Seuraava merkittävä askel oli homoseksuaalisen rakkauden tunnustaminen heteroseksuaalisen kiintymyksen kaltaisena siinä määrin, että tällaiselle suhteelle voitiin saada yhteiskunnan suoja parisuhteen rekisteröimisen kautta.

Ns. parisuhdelain hyväksymiseen liittyi eduskunnassa paljon epäilyksiä. Riittävä enemmistö lakiesityksen taakse saatiin, kun esitykseen ei sisällytetty samoja adoptiosäännöksiä kuin aviopareilla on. Vanhasen II hallitus otti tehtäväkseen edetä tässä kohdassa ja mahdollistaa samaa sukupuolta olevan parin perheen sisäisen adoption.

Näiden muutosten yhteydessä on kiistelty siitä, voimmeko me muuttaa suomalaisen yhteiskunnan moraalikäsityksiä tällä tavalla. Toiset ovat vastustaneet moraalin muuttamista toiset ovat olleet vanhan moraalin hylkäämisen kannalla. Voi kysyä, mitä moraalilla on tässä yhteydessä tarkoitettu.

Yleensä ajatellaan, että moraali ei voi olla irrallaan siitä todellisuudesta, johon sitä sovelletaan. Se että moraali ja etiikka perustuvat arvoihin, ei merkitse sitä etteikö moraalisten johtopäätösten tulisi myös perustua tosiasioihin. Seksuaali- ja perhe-etiikassa uudet käytännön ratkaisut eivät käsittääkseni ole ensisijassa seurausta arvojen muutoksesta. Edelleen pidämme tärkeänä rakkautta, mahdollisuutta rakastaa ja olla rakastettu. Pidämme edelleen arvossa yksilön suojaa ja koskemattomuutta, lapsen oikeuksia, perheen suojaa, puolisoiden keskinäistä sitoutumista ja uskollisuutta, huolenpitoa lapsesta ja niin edelleen. Monet meistä kunnioittavat Raamatun käskyä lähimmäisen rakkauteen ja heikoimpien suojelemiseen.

Eivät arvot ole muutoksessa vaan tietomme todellisuudesta on muuttunut. Vuosien mittaan olemme tehneet havaintoja tästä maailmasta, ihmisistä, perheistä, siitä, mikä on ihmiselle - aikuiselle ja lapselle, perheelle ja parisuhteelle - hyväksi ja mikä ei. Nämä havainnot, tämä uudenlainen tieto on muuttanut käsitystämme maailmasta. Uusi tieto vaikuttaa eettisiin kantoihimme ja käytännöllisiin moraalikäsityksiimme.

Väkevimpiä moraalikeskustelijoita ovat he, joiden elämässä uudet havainnot maailmasta ovat konkreettisimpia ja vastaansanomattomimpia. He, joille maailman muutoksen hyväksyminen on ollut oikeasti kipeä prosessi. He tietävät, ettei maailman muuttuminen merkitse moraalin tai etiikan hylkäämistä. Arvot ja moraalin perusta pysyvät samanlaisina, mutta käytännön johtopäätökset on asetettava niin, että moraali palvelee hyvää tässä muuttuneessa todellisuudessa. Oikea kysymys on: Mitä rakkaus, välittäminen ja kunnioitus tarkoittavat tällaisessa maailmassa?

Vaikuttava esimerkki tällaisesta läpieletyn elämän ja ahdistuksen synnyttämästä henkilökohtaisesta puheenvuorosta oli oopperalaulaja Jorma Hynnisen kirjoitus “Tuomitseminen on rakkaudettomuutta”. (Kotimaa 30.4.2009) Vertauskohdaksi löytyy vain arkkipiispa Mikko Juvan kannanotot aikoinaan samasta aiheesta.