Päiväkirja

Härkää sarvista, pääministeri

Kirjoittanut — Ilkka
Kirjoitettu — 5.3.2009

Valtiovarainministeri Kataisen puheenparren lempiajatuksia on kehoitus tarttua härkää sarvista. Pääministeri Vanhanen on Kataisen läheinen hallituskumppani, joten hän on toistuvasti altistunut tuolle kehoitukselle.

Hiihtely Rukan hangilla näyttää antaneen tarpeellisen määrän uhkarohkeutta ja tulos on nähtävissä. Hallituksen yksipuolinen päätös eläkeiän nostamisesta kahdella vuodella todellakin näyttää siltä, että on tartuttu härkää sarvista. Rohkeasti kohti vaaraa ja kaksi käsin kiinni.

Vaan nyt on ihan oikeasti jännittävää nähdä, miten tässä härkätaistelussa käy. Alkumerkit ovat kuin aidosta härkätaistelusta ikään. Härkää on nyt ärsytetty. Sille alkaa selvitä, että kyse on vastakkainasettelun vahvistumisesta. Ärsytetty härkä kokoaa voimiaan ja arvioi onko tässä käytävä hyökkäykseen.

Viestit ammattiyhdistysliikkeeltä, palkansaajajärjestöiltä ja tavallisilta suomalaisilta kertovat siitä, että pääministeri on onnistunut ärsyttämään ihmisiä. Työelämän ehtojen vakaus ja ennustettavuus on yksi kaikkein herkimpiä asioita ihmisten mielissä. Eläkejärjestelmän kehittäminen on saumattomasti kytköksissä tähän herkkään alueeseen. Mikään paniikki ei oikeuta siihen, että tälle alueelle on hallituksen puolelta tultu “härkää sarvista” otteilla. Mikään analyysi taloushaasteista ei anna uskottavaa perustelua sille, miksi hallitus tässä kohdassa sanoutui irti omasta hallitusohjelmastaan, jossa se sitoutui valmistelemaan kaikki työelämää koskevat ratkaisut yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Näyttää siltä, että pääministeri, Kataisen huolimattomasti kannustamana, on tarttunut sarvista liian isoa härkää. Nyt olisi viisautta ilmoittaa, että eläkeiän korotushanke oli tarkoitettu keskusteluavaukseksi, jonka kautta haluttiin nostaa esiin kysymys työurien pidentämistarpeesta. Kun keskustelu on nyt todellakin käynnistynyt, olisi sitä syytä avata niin, että laajalla pohjalla lähdettäisiin katsomaan, miten eläkejärjestelmää ja hyvän työelämän edellytyksiä voidaan vahvistaa niin, että ihmiset viihtyvät työelämässä nykyistä pidempään.