Päiväkirja

Eduskunnan enemmistö on hyväksynyt periaatepäätökset kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta ja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikan laajentamisesta. Asiaa koskevassa keskustelussa on ollut vahvasti esillä huoli tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksista.

Ydinvoimaratkaisut ovat asettuneet jossain määrin uuteen asentoon sen jälkeen kun on vastaansanomattomasti käynyt ilmi, että ihmisen toimien aiheuttama ilmaston lämpeneminen muodostaa vakavan uhkan ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ilmaston lämpenemisen yksi pääsyy on fossiilisten polttoaineiden käyttö energian tuotannossa. Siksi kansainvälinen yhteisö, EU etunenässä on rakentanut sitoumuksia päästövähennyksiksi.

Tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksien turvaaminen pakottaa ajamaan alas hiilen käyttöä. Ydinvoiman käytön synnyttämä vaarallinen jäte, joka rasittaa tulevia sukupolvia, ei siis ole ainoa asia joka vaikuttaa tulevien sukupolvien elämään.

Keskustelussa ydinjätteen loppusijoituksesta on viitattu jopa satoja tuhansia vuosia kestävän riskin luomiseen. Aikaväli on käsittämättömän pitkä, kun sitä vertaa ihmiskunnan tunnettuun historiaan. Ilmaston lämpenemisen uhka, ellei lämpenemistä kyetä pysäyttämään, muodostaa monien asiantuntijoiden mukaan vakavan kriisin tai jopa katastrofin ihmiskunnalle jo muutaman sadan vuoden kuluessa. Keskustelussa todettiinkin moneen otteeseen, että ilmaston muutoksen torjuntaan on käytävä heti eikä vasta sitten, kun uudet ydinvoimalat saadaan käyttöön.

Näissä keskusteluissa on vähemmälle huomiolle jääänyt se, että ihmiskuntaa uhkaavat nopeasti myös muut vakavat ongelmat. Väestön kasvu ja kulutustottumusten muutos kehittyvissä maissa ovat aiheuttamassa yhä vakavamman pulan puhtaasta vedestä. Toinen yhtä vakava uhka on ruokapulan kasvamisessa. Naudanlihan syöminen on yksi kaikkein kestämättömimpiä tapoja.

Vesi- ja ruokapulan kohdalla aikataulu on todella lyhyt, kun sitä vertaa käytetyn ydinpolttoaineen muodostamaan riskiin esimerkiksi tulevan jääkauden yhteydessä. Keskustelun laajaa tilaa kuvaa se, että olemme samaan aikaan huolissamme ilmaston lämpenemisestä ja odotettavissa olevien jääkausien aihuttamista tuhoista.

Aivan välttämätöntä olisi nyt käynnistää vakavahenkinen, nöyrä, uskottava ja globaali keskustelu ja ponnistelu kestävän elämän raamien rakentamiseksi oikeudenmukaisesti koko maapallollamme. YK:n keskeisimpänä tehtävänä tulisi olla tämän pelastustien rakentaminen. En näe muuta toivoa kuin sen, että ihminen kykenee oivaltamaan että kohtuullisuutta painottava elämäntapa ei ole yksi vaihtoehto vaan ainoa mahdollisuus jolla inhimillinen elämä ja sivistys voidaan turvata vuosituhansiksi eteenpäin.

Kahta ydinvoimalaa koskevassa periaatepäätöksessä on kyse riskistä, joka muodostuu riskin todennäköisyyden ja riskin käsittävän panoksen arvon matemaattisesta tulosta.

Mietin, mitähän vanha kunnon Blaise Pascal (k. 1662) ns. vedonlyöntiargumentin kehittäjänä ajattelisi tästä ydinvoiman lisärakentamisen harkitsemisesta. Asetelma näet muistuttaa sitä Pascalin harjoitelmaa, jossa henkilön tulisi ratkaista miten hän suhtautuu siihen, että on olemassa ainakin pieni mahdollisuus, että ryhtymällä uskovaiseksi saa osakseen ikuisen autuuden ja pysymällä uskosta osattomana saa osakseen ikuisen piinan.

Pascalhan laskeskeli niin, että kun panoksen arvo on tuossa asetelmassa äärettömän korkea (ikuinen onni/kärsimys), niin jo vähäinenkin todennäköisyys siihen, että panos realisoituu, vie johtopäätökseen, että kannattaa yrittää ryhtyä uskovaiseksi. Vaihtoehtoinen valinta tuottaa aina heikomman tuloksen.

Pascalin argumentissa uskovaiseksi pyrkivä tietysti menettää jotain. Hän joutuu sataprosenttisella todennäköisyydellä luopumaan maallisista iloista, jotka ovat ristiriidassa uskovaisen elämänmuodon kanssa. Maalliset ilot ovat kuitenkin Pascalin mielestä pelipanoksena hyvinkin rajallisia. Siten, vaikka todennäköisyys niiden menettämiseen olisi sata, ei kertolaskun loppusummasta tule kovin suurta. Ja tämän perusteellakin kannattaa pyrkiä uskovaiseksi. Panoksena on sillä puolella niin paljon.

(Pascal ei kuvitellut tietenkään – toisin kuin moni väittää - että usko Jumalaan syntyisi tuon vedonlyönnin seurauksena, vaan että ihminen noin päätellessään tekee käytännöllisen johtopäätöksen ja ryhtyy käymään messussa, jossa usko voi syntyä.)

Päätöksessä ydinvoiman lisärakentamisen riskistä puhutaan samaan tapaan pienestä todennäköisyydestä ja suuresta panoksesta. Ydinvoimaonnettomuus tai sen varma välttäminen ei ehkä ole ikuiseen kadotukseen / autuuteen verrattavissa oleva pelipanos, mutta iso kuitenkin. Ja kaikki tunnustavat, ettei riskin toteutuminen ole täysin poissuljettua. Panoksen ollessa reilusti arkijärjen käsityskyvyn ylittävä, riittää pienikin riskin todennäköisyys kertolaskun takia sietämättömän suuren riskin muodostumiseen.

Ydinvoiman lisärakentamisesta kieltäytyvä joutuu vakiintuneen informaation mukaan luopumaan jostain hyvästä. Esimerkiksi on luovuttava teollisuuden vauhdittamisesta itse, omakustannushintaan tuotetulla energialla. Teollisuuden kyky työllistää perinteisillä energiaintensiivisillä aloilla heikkenisi kenties nykyisestään. Joidenkin mielestä on sataprosenttisen varmaa, että näin tulee käymään, mikäli ydinvoimaa ei rakenneta lisää. Monien mielestä kysymys on enemmän siitä, mille aloille teollisuutta ja työpaikkoja jatkossa syntyy. Pelipanoksen suuruudesta ei ole yksimielisyyttä.

Vaikka ydinvoiman lisärakentamisen torjumisesta seuraava menetys olisi varma, se olisi kuitenkin varsin rajallinen verrattuna pahimman ydinkatastrofin aiheuttamiin seurauksiin. Lopputuloksen pitäisi Pascalin vedonlyöntiargumentin mukaisesti olla, että näin harkitseva päätyy valintaan, ettei lisäydinvoimaa rakenneta.

Mitä sitten oikeasti tapahtuu? Voimayhtiöt tekevät parhaansa saadakseen vakavan ydinvoimalaonnettomuuden todennäköisyyden mahdollisimman pieneksi. Reaktorit peitetään kuvulla, toisin kuin vaikkapa Tshernobylissä, jossa meno oli melkein kuin iltanuotion äärellä. Toisistaan riippumattomia jäähdytys- ja varautumisjärjestelmiä kehitetään. Reaktorirakennuksista tehdään jumbojetin kestäviä. Reaktorisydämen alle rakennetaan jäähdytyssysteemi, joka pahimman sattuessa kesyttää polttoaineniput (Olkiluoto3). Mitä suurempi on pelissä ajateltava riskipanos, sitä pienemmäksi pyritään saamaan sen todennäköisyys.

Kaiken jälkeenkään ei kuitenkaan kuulu vakuuttelua siitä, että suuren luokan ydinvoimalaonnettomuus on sataprosenttisesti poissuljettu mahdollisuus. Ikäänkuin Blase Pascal muistuttaisi: ”On pienenpieni mahdollisuus, että helvetti on totta.”

Kysymys pelipanoksen ja todennäköisyyden suhteesta on vuosisatojen ikäinen. Ydinvoimaratkaisusta poikkeuksellisen tekee se, että panoksen realisoituminen riskin toteutuessa ulottuu henkilöille, jotka eivät ole pelipöydän ääressä valintoja tekemässä.

Olennainen kysymys on: Mitä maksaisi se jos pelaisimme varman päälle? Olemmeko valmiit maksamaan sen hinnan?

Björn Wahlroosin asenne inhimillistä hätää kohtaan tuo mieleen ekofilosofina tunnetun kalastaja Pentti Linkolan.

Wahlrooshan totesi Financial Timesin haastattelussa 7.6. , että Eurooppalaisen talouselämän suurin ongelma johtuu siitä, että näiden maiden sosiaalipolitiikassa toteutetaan ajatusta köyhien ja rikkinäisten perheiden tukemisesta. Wahlroos haluaisi purkaa laajaan sosiaaliturvaan perustuvan hyvinvointivaltion, koska pitää sitä kohtuuttomana rasitteena talouden kehityksen näkökulmasta.

Wahlroosin laajoja piirejä kauhistuttaneista kannanotoista heijastuu samanlaista itsevarmuutta kuin Linkolalla, joka kirjassaan Johdatus 1990 luvun ajatteluun kirjoittaa:

”Tiedän ja näen, että minulla on ajatteluun poikkeavan hyvät edellytykset. (…) Iän ja tiedon karttuessa olen joutunut yhä enemmän hämmästymään, miten suunnattoman harvinaista on sekä selkeä että rohkea ajattelu. Se saattaa olla yhtä harvinaista tai harvinaisempaa kuin trapetsitaiteilijan tai ydinfyysikon lahjakkuus.” s. 155

”Ajattelu ei ole suosittua, houkuttelevaa, mieleistä. Se on luotaantyöntävää. Alkaa väistämättä paljastua ympäröivien ihmisten arvojen, asettamusten, mielipiteiden huikea ristiriitaisuus, destruktiivinen sekasorto. Tulee vastaan se, että jokainen ajattelija on toisinajattelija. Ne ovat synonyymejä. Eikä hänellä ole yösijaa, missään yhteisössä.” s. 156

Linkolan korkein arvo on elonkehän turvaaminen. Kaikki muu on sille alisteista hänen johdonmukaisessa etiikassaan. Tästä syystä Linkola pitää taantuneita ja hitaasti kehittyviä yhteiskuntia parempana kuin tehokkaita demokratioita, joissa humanismi ja insinööritaito yhdistyvät.

Linkola kirjoittaa:

”Jos olisin julistaja, huutaisin, että meidän on päästävä irti demokratiasta, sillä me emme saa kuolla sukupuuttoon. Jos olisin tarkkailija, toteaisin, että jos me saamme diktatuurin, millaisen hyvänsä, me saamme ainakin hiukan lisäaikaa.” s. 211

”Edellytykset hillittömyyteen, luonnonvarain äärimmäiseen riistoon ovat demokratiassa otollisimmat, pahoinvointikin kiertyy riuhtovaksi kulutusjuhlaksi, johon demokratian puitteet antavat tilaisuuden ja nimenomaan kehottavat.” s. 208

”On yhdentekevää hillitseekö ihmistä voimakas yksinvaltainen tai harvainvaltainen hallitus, linnanherra, suurtilallinen vai jämerä, alistava kirkko pappeineen, tahi sitten kasti- tai sääty-yhteiskunnan järjestelmä. Olennaista on että ainakin osa väestöstä on puristuksissa, eristettynä seuraamasta tuhoisia impulssejaan. s. 207

”Kasti- ja sääty-yhteiskunta pidättää alempien sosiaaliryhmien hyvinvoinnin kohtuudessa. Tässäkin katsannossa länsimainen demokratia huipentuneessa nykymuodossaan, jossa ainoana yhteiskunnallisena ihanteena on pelkistetyn utilitaristisesti raha, jokaisen kansalaisen aineellisen vaurauden lisääminen ilman ylärajaa, edustaa tehokkainta tähän mennessä nähtyä kuoleman järjestelmää, koska se ei panosta voimavarojaan mihinkään muuhun tavoitteeseen.” s. 209

”Lajisolidaarisuuden ilmentymillä, lähetystyöllä ja kehitysavulla, noilla demokratian ja tasa-arvon maailmanlaajuisilla sovellutuksilla, me tehostamme ja laajennamme maapallon ryöstöviljelyn alaa. Me viemme lääketieteen ja tekniikan sinnekin, missä niitä ei ole omaehtoisesti keksitty, missä ne eivät kuulu kulttuurin kuvaan. … Me nostamme kaukaisten maiden väkilukua ja aineellista elintasoa – maailmassa, jossa jokainen lisälapsi on katastrofi ja jokaisen yksilön hyvinvoinnin jokainen lisähiven on katastrofi.” s. 214

”Kaiken tämän me teemme hurskaudesta, auttaaksemme vähimpiä veljiämme, joiden köyhyyttä emme kestä nähdä.” s. 215

Pentti Linkolan järkyttävät teesit nousevat hänen vakaumuksestaan, jossa luonto on ylin arvo. Wahlroosin toistaiseksi satunnaisemmat mutta yhtä kaikki ankarat ja inhimillisyyden kyseenalaistavat kannanotot noussevat ajattelusta, jossa kaikkein rikkaimpia nopeimmin hyödyttävä makrotaloudellinen kasvu on ylin arvo. Molemmat herrat, Linkola ja Wahlroos näkevät, että järjestelmälliseksi kasvanut inhimillinen solidaarisuus on este arvokkaampien päämäärien toteutumiselle.

Molempien lausunnot herättävät kylmiä väristyksiä.

Jyrkkä asenteellisuus voitti harkitun analyysin vihreän liiton puoluekokouksessa pari viikkoa sitten. Vihreät asettivat tavoitteekseen sen että kirkon yhteiskunnalliset tehtävät siirretään valtiolle ja kirkolta otetaan pois niille myönnettävä osuus yhteisöveron tuotosta.

Tämä tarkoittaisi sitä, että valtio ottaisi vastuulleen esimerkiksi Turun tuomiokirkon ylläpidon historiallisesti arvokkaana rakennuksena. Olisiko seurakunta tällöin vuokralaisena omassa kirkossaan, voi kysyä. Suurin muutos olisi se, että seurakunnat vapautettaisiin hautausmaiden pidosta ja valtio tai kunnat ottaisivat asian hoitaakseen.

Hautaaminen on toimi, joka on yhteiskunnassa jotenkin hoidettava riippumatta siitä, mitä kulttuurisia tai uskonnollisia asioita kuolemaan ja hautaamiseen yhdistetään. Kuolema on yhteiskunnallinen tosiasia, joka asettaa tehtäviä julkiselle vallalle esimerkiksi terveydenhuollollisista syistä. Koska kuolema ja hautaaminen koskevat jokaista yhteiskunnan jäsentä, nousevat kysymykset yhdenvertaisuudesta keskeisiksi.

Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, että julkinen valta osallistuu vainajan hautaamisen kustannuksiin riippumatta siitä, onko vainaja ollut kirkon jäsen vai ei. Ei ollut oikein se aikaisempi käytäntö, jossa kirkkoon kuulumaton jäsen joutui maksamaan hautapaikasta enemmän kuin kirkkoon kuuluva jäsen. Mutta ongelmaton ei ole myöskään sellainen malli, jossa kirkon jäsenen maksamia kirkollisveroja käytetään hautaustoimen hoitamiseen.

Hautaaminen on peruspalvelu. Yhdenvertainen oikeus peruspalveluihin tulee olla kaikilla uskontokunnan jäsenyydestä riippumatta.

Yhteiskunnallisena peruspalveluna hautaustoimi voisi kuulua kunnille. Kun hautaustoimilakia valmisteltiin, selviteltiin kuntien halukkuutta ottaa vastuulleen hautaaminen. Innostusta ei löytynyt.

Hautaustoimilaki kirjoitettiin koetun käytännön pohjalle kuitenkin niin, että uskonnonvapaus ja yhdenvertaisuus saavat korostetun aseman. Luterilaisilla seurakunnilla on velvollisuus hoitaa kaikkien paikkakunnalla kirjoilla olevien vainajien hautaaminen. Seurakuntaan kuulumattomille säädettiin oikeus tulla haudatuksi ns. tunnustuksettomiin hautausmaihin ja seurakunnille velvollisuus tällaisten hautausmaiden rakentamiseen.

Lakiin kirjattiin vapaamuotoinen lausuma, josta selviää, että kirkon osuus yhteisöveron tuotosta on yksi tapa julkiselle vallalle korvata kirkon hoitama yhteiskunnallinen toimi.

Valtion suorittama korvaus kirkolle yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisesta voisi tapahtua muullakin tavalla. Tätä on pohdittu myös luterilaisen kirkon puolella. Yhteisöveron tuotto vaihtelee suhdanteiden ja poliittisten budjettipäätösten mukaan, mikä luo epävakautta seurakuntien talouteen. Seurakuntien kannalta vakaampi järjestelmä voisi olla parempi, mikäli tasosta päästäisiin yksimielisyyteen ja korvaus sidottaisiin johonkin kustannusindeksiin. Valtion näkökulmasta nykyinen systeemi antanee enemmän mahdollisuuksia budjetin tasapainottamiseen suhdanteiden vaatimalla tavalla.

On tärkeätä todeta, että hautaustoimen volyymiin vaikuttaa kuolema, ei se, kuinka suuri osa kansasta kuuluu kirkkoon. Kirkon jäsenmäärän merkittäväkään lasku ei vähennä kuolemista eikä valtion velvollisuutta korvata kirkolle hautaustoimen kulut.

Olen pitänyt Vapaa-ajattelijoita suomalaisessa yhteiskunnassa kunnioitusta ansaitsevana aatteellisena yhdistyksenä, joka omalla tavallaan haluaa säilyttää humanismin ja valistuksen perintöä. Yksilön ihmisarvon kunnioittaminen ja usko sukupuolten väliseen tasa-arvoon ovat ydinasioita tässä arvokkaassa perinnössä.

Saman aatteen pohjalta on noussut myös asiallinen ja tarkkanäköinen uskontoilmiöiden arviointi ja kritiikki. Tämäkin on mielestäni arvokasta silloin, kun kritiikin perusteena on esimerkiksi yksilöiden ihmisarvon tai miehen ja naisen tasa-arvon puolustaminen.

Iltasanomien 28.5. julkaisema uutinen Helsingin Vapaa-ajattelijoiden suunnittelemasta tempauksesta tekee vaikeaksi enää arvostaa yhdistyksen toimintaa. On pakko kysyä, miksi Vapaa-ajattelijat ovat vetämässä lokaan humanismin ja valistuksen hienoa perintöä. Uutisen mukaan tempauksessa Vapaa-ajattelijat vaihtavat kansalaisilla olevaa uskonnollista kirjallisuutta kuten Raamattuja pornolehtiin.

Vapaa-ajattelijoiden tempauksen tavoitteena on arvostella erityisesti kristinuskon ja islamin seksuaalikielteisyyttä ja tuoda esiin tervehenkinen vaihtoehto uskonnolliselle kirjallisuudelle.

Käsitys kristinuskon ja islamin seksuaalikielteisyydestä osoittaa tahallista kohteen mustamaalaamista. Tällainen toimintatapa on lähtökohtaisesti vierasta humanismin ja valistuksen arvoille. Vähäiselläkin vaivalla voi havaita, että kristinuskon ja islamin todellisuus on monimuotoisempi. Vanhan testamentin Laulujen laulu on osa kristittyjen pyhiä kirjoituksia. Kannattaisi tutustua.

Suoraviivaisinta humanismin lokaan vetämistä on ajatus pornolehtien tervehenkisyydestä. Porno on yksi keskeisimpiä instituutioita väärän ja tasa-arvon vastaisen nais- mieskuvan luomisessa ja ylläpitämisessä. Pornon tuotantojärjestelmät altistavat nuoria naisia ja tyttöjä seksuaaliselle hyväksikäytölle. Pornoteollisuus muodostaa laajan bisneksen, joka korostaa naisen asemaa miehen seksuaalifantasioiden objektina. Tämä on jyrkästi ristiriidassa humanismin ja valistuksen arvojen kanssa.

Tällaisen tempauksen jälkeen on kovin vaikeata suhtautua vakavasti tai kiinnostuneesti Vapaa-ajattelijoiden mihinkään yhteiskunta-analyysiin. Sääli.

Kreikka on ylivelkaantunut, mutta se ei ole vain Kreikan asia tai vika. Ei kukaan velkaannu pelkästään omin toimin ja päätöksin. Velkaantuminen edellyttää paitsi lainan ottajaa myös lainan antajaa. Ilman lainanantajien omia toimia ja päätöksiä Kreikka ei olisi päässyt omilla päätöksillään ylivelkaantumaan.
Vastuu nykytilanteesta kuuluu siis velkojille yhtä paljon kuin velalliselle.

Kummalla on suurempi valta tässä tilanteessa velkojalla vai velallisella? Kummalla on enemmän keinoja käytettävissään?

Kreikka onnistunee leikkaamaan menojaan merkittävästi kovilla poliittisilla päätöksillään, jotka kohdistuvat kansalaisten arjen elämisen edellytyksiin. Miten Kreikka tässä onnistuu, riippuu kansalaisten venymiskyvystä ja motivaatiosta. Raja tulee jossain vastaan lakkoina, mielenosoituksina ehkä väkivaltanakin. Kreikan mahdollisuudet itse pelastaa tilanteensa ovat rajalliset.

Kreikalle nyt EU:n puolelta esitettyihin lainaehtoihin kuuluu se, että mikäli Kreikka ei riittävän nopeasti kykene lyhentämään velkojaan, velkojat nostavat korkoaan, jolloin ennuste Kreikan selviytymisestä heikkenee edelleen.

Emu liittoon kuuluvat maat ovat sidoksissa Kreikan tilanteeseen. Ensinnäkin ne ovat sidoksissa siksi, että ovat itse Kreikan velkojia. Toiseksi ne ovat sidoksissa siksi, että ovat itse velallisia erilaisille velkojille samassa valuutassa kuin Kreikka. Emu-liiton maille velkojien viesti on selkeä: Ellette te anna rahaa Kreikan velkojen maksuun, me kärsimme ja silloin saatte huomata, että teidän omien velkojenne korot nousevat. Me olemme valmiit lainaamaan teille lisää rahaa, jotta pystytte auttamaan Kreikkaa sen omien lainojen lyhentämisessä.

Emu-liiton maat päättänevät tämän uhkakuvan edessä ottaa lisää lainaa Kreikan – ja oman – tilanteensa helpottamiseksi, jotta pahimmalta vältytään. Ne velkaantuvat lisää, korkomenot nousevat. Pankit, velkojat, rikastuvat tekemättä mitään. Riskiä velallisen konkurssista ei ole, koska jo sillä uhkaaminen on käytännössä velallisen puolelta itsemurha.

Velkojien ei tarvitse tehdä mitään. Korot tulevat tilille. Vain teoriassa on riski, että velallinen irtisanoisi lainansa. Sen takaisin maksulla ei ole kiirettä. Velkoja voi aina joustaa, kunhan jousto kompensoidaan korkeammilla koroilla. Itse asiassa sitä parempi velkojan kannalta mitä kauemmin velallinen viivyttää lainansa lyhentämistä. Korko ei ole riskin kompensaatio, koska todellista riskiä ei ole. Itse asiassa koron ottamiselle ei ole näissä oloissa moraalista oikeutusta.

Oikeudenmukaisuus ja kohtuus ja ahneuden yleinen paheksuttavuus edellyttäisivät sitä, että kevytmielisesti riskilainaa myöntäneet velkojat ottaisivat kantaakseen merkittävän osan ylivelkaantumisen aiheuttaman umpikujan laukaisemisesta. Tämä velvollisuus syntyy siitä, että ne ovat perineet huomattavan korkeata korkoa lainastaan.

Ylivelkaantuneen Kreikan tulee tietysti kantaa osansa menoleikkauksien ja veronkorotusten muodossa. Tämän jälkeenkin emu-liiton jäsenmaiden kontolle jäisi vielä iso taakka, johon tarvittava raha ei muusta synny kuin näiden maiden kansalaisten työstä.

Jokin kolmiyhteys tässä on, jonka varaan Kreikan selviytyminen tulee rakentaa. Velkojien vastuun unohtaminen on moraalittomuuden ja vastuuttomuuden ylistyslaulun virittämistä.

Kreikan umpikuja on lohduton. Länsimaisen sivistyksen yhtenä alkukotina pidetyn maan kohtalo on siirtynyt EU:n muiden jäsenmaiden käsiin. Tavalliset kreikkalaiset ovat tähän syyttömiä. Ateenalaiset näkevät edelleen ympärillään osan sitä kulttuurihistoriaa, joka loi perustan länsimaiselle, humanistiselle ihmiskäsitykselle. Tästä huolimatta heidät pakotetaan nyt polvilleen.

Keskeistä antiikin Kreikan filosofiassa oli ajatus, että sivistyneen ihmisen toiminta rakentuu kasvatuksen kautta muodostuneiden hyveiden varaan. Hyveistä keskeisimpänä pidettiin kohtuullisuutta. Aristoteleen mukaan kohtuullisuus tai kohtuunmukaisuus on keskiväli äärimmäisyyksien välillä. Ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän, oli hyvä motto.

Nyt tavalliset kreikkalaiset saavat tuta, ettei kohtuudesta ole jäljellä rahtuakaan. Viime viikkoina heille on avattu kahdella tavalla kohtuuton todellisuus. Heille on kerrottu, että taloudesta vastuussa olevat tahot ovat antaneet maan talouden velkaantua mahdottomiin. Että tilanne maan talouden osalta on ylivoimainen ja Kreikka joutuu tämän takia kokonaan EU:n muiden jäsenmaiden armoille. Toisaalta kreikkalaisille paljastuu, että käsillä ovat välittömät, isot ja kohtuuttomat leikkaukset etuisuuksiin, joihin he ovat tottuneet.

Kohtuullisuudesta ei häivääkään. Hyveestä ei jälkeäkään. Paheellisuus pääsi rehottamaan ja siksi käsissä on nyt paitsi häpeä myös karu ja kohtuuttoman ankara arki.

Ei ihme, että kreikkalaiset ovat nyt vihaisia. Kiukku kasvaa myös EU:n jäsenmaiden kansalaisten keskuudessa, kun parlamentit ottavat harkittavakseen yli sadan miljardin lainapaketin myöntämisen Kreikan tueksi. Suomessakin on vaikea puolustaa kohtuullisena sitä, että lainaamme 1,5 miljardia Kreikalle tilanteessa, jossa oma taloutemme heikkenee ja kotoperäisetkin menomme lisääntyvät. Pakottaako Kreikka meidät velkaantumaan, vai mistä on kysymys?

EU:lla ja sen jäsenmailla on käsissään todella iso poliittinen ongelma. EU saa katsoa myös peiliin, koska näyttää selvältä, että valuuttaunionin sisältämien kaikkien riskien edellyttämää valvontaa ei ole kunnolla hoidettu. Liika luottavaisuus teki mahdolliseksi sen, että Kreikka pääsi sotkemaan omat asiansa näin pahasti.

Tosiasia on se, että nyt Ateena on polvillaan. Kreikkalaisia nöyryytetään kahdella tavalla. Kansalaisten etuuksia leikataan rajusti, koska niin on pakko tehdä. Ja sen lisäksi Kreikan sisäpoliittinen päätösvalta on EU:n muiden jäsenmaiden vaatimuksille alisteinen. Leikkaukset ovat seurausta EU:n vaatimuksista Kreikkaa kohtaan. Se on kuin pahankurinen lapsi, jota nyt pakotetaan omaksumaan sivistyneet käyttäytymistavat yhteisessä pöydässä.

Nyt tulisi välttää kaikkia ylilyöntejä nöyryyttämisessä. Tilanne pitäisi pystyä laukaisemaan siten, että luottamus Kreikassa ja Kreikkaa kohtaan kasvaa. Nöyryyttäminen synnyttää vihaa ja katkeruutta. Sille on aineksia jo muutoinkin riittävästi Ateenan ja muiden isojen kaupunkien kaduilla. Jos väkivalta riistäytyy käsistä, sen seuraukset ovat arvaamattomia, kuten Euroopan oma nöyryyttämisen historia hyvin osoittaa.

Ateena on nyt polvillaan. Mutta on Euroopan yhteinen etu, että Ateena voi jälleen nousta. Muu ei olisi kohtuullista.

Rakennusalan puutteellinen valvonta on mahdollistanut halpatyömarkkinoiden tulon Suomeen yhä laajempana. Kehitys on uhka paitsi ulkomaisten työntekijöiden sosiaaliturvalle, myös kotimaisille yrityksille ja suomalaisille ammattimiehille ja naisille. Ilmiö on kytköksissä ihmiskauppaan, veronkiertoon sekä vakuutusturvan ja eläketurvan poistamiseen. Se aiheuttaa kotimaassa työttömyyttä, konkursseja ja katastrofaalisen vakavia puutteita työn laadussa.

Runsas viikko sitten Helsingin Sanomissa kerrottiin, miten suomalainen firma kutsutaan korjaamaan halpatyövoimalla toimivan yrityksen jälkiä, jolloin rakentamisen kokonaiskustannukset nousevat normaalia kotimaista tasoa merkittävästi suuremmiksi.

Eduskunnan kyselytunnilla toissaviikolla työministeri joutui vastaamaan tätä ongelma koskevaan kysymykseen. Ministeri Sinnemäen vastauksesta sai kuvan, että varsinaisia lainsäädännöllisiä puutteita ei meillä ole. Ministerin mukaan viranomaisten tehtävänä on valvoa että lakeja noudatetaan. Että yleissitovista työehtosopimuksista pidetään kiinni ja että verot ja vakuutukset ja muut maksut hoidetaan. Kukaan ei huomannut kysyä työministeriltä, kuka ylimpänä viranomaisena vastaa työvoimaviranomaisten toiminnasta.

Kertomukset kentältä osoittavat, että valvonta ei ensinkään pelaa. Valvonnan toteuttamiseen ei ole riittävästi viranomaisresursseja. Kiinni jäämisen riski on olematon. Valtion tuottavuusohjelma henkilöstöleikkauksineen tuottaa tässä lopulta ison laskun yhteiskunnalle puhumattakaan siitä, että valvonnan puute mahdollistaa kielitaidottomien ja muutenkin haavoittuvassa asemassa olevien työntekijöiden riiston. On moraalisesti väärin, jos valtio ulkoistaa laillisuusvalvonnan ammattiyhdistysliikkeelle.

Seuraavalla hallituksella on tässä kohdassa iso työmaa kun maan asioita aletaan laittaa kuntoon.

Suomen sosialidemokraattinen puolue on aidosti osa kansainvälistä sosialidemokraattista liikettä. Meidän arvomme niin kotimaassa kuin kansainvälisesti ovat: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus. Kun me puhumme ulkomaisen työvoiman tänne tulon rajoittamisesta, me emme ole rakentamassa muureja maan rajoille.

Me puhumme sen puolesta, että ulkomailta tulevat työntekijät saavat täällä samat työsopimusten takaamat oikeudet kuin suomalaisetkin työntekijät. Me haluamme tehdä poliittista työtä kaikkien työntekijöiden puolesta. Emme halua, että Suomen taloutta yritetään pelastaa halpatyömarkkinoiden avulla, jossa sallimme sen, että ulkomailta tulevat jätetään vaille sosiaaliturvaa tai vakuutusturvaa, oikeutta riittävään vuorokautiseen ja viikoittaiseen vapaa-aikaan ja vuosilomaan.

Me haluamme, että heitä kohdellaan Suomessa olevilla työmarkkinoilla ja työpaikoilla suomalaisten tavalla. Liian vähälle huomiolle on jäänyt se, mikä on työnantajien vastuu tällaisen tasa-arvoisen työelämän edistämisessä. Kun yhteiskunta ei voi ulottaa toimitsijoitaan ja valvontaa joka paikaan, on paljolti työnantajien käsissä se, miten helposti ihonväriltään erilainen, hieman murtaen suomea tai ruotsia puhuva henkilö saa työpaikan. Maahan muuttaneiden omat kertomukset todistavat, että heidän kotoutumisensa suomalaiseen yhteiskuntaa tapahtuu parhaiten kielen oppimisen ja työpaikan avulla.

Mikään viranomaiskoneisto ei voi korvata työnantajien ja yritysten edistyksellistä ja ennakkoluulotonta asennetta ja toimintaa tässä. Mitä vähemmän on syrjintää, sitä parempi Suomi kaikille meille. Syrjinnästä ja työpaikan löytämisen vaikeuksista kertoo se, että kun kantaväestön työttömyysaste on 9% luokkaa niin suomensomalialaisten työttömyysaste on lähes 60%. (Somaliassa työttömyysaste taitaa olla 90 paikkeilla.) Maahanmuuttajien työttömyysaste on moninkertainen kantaväestöön nähden. Tässä piilee rasismin siemen, kun pinnallinen johtopäätös on se, että kyse on maahanmuuttajan laiskuudesta, vaikka taustalla on syrjityksi tuleminen työnhaussa.

On olemassa runsaasti myönteisiä kokemuksia maahanmuuttajien panoksesta suomalaisessa työelämässä. Helsingissä maahanmuuttajat vastaavat jo suuresta osasta joukkoliikenteen palveluja. He toimivat aidosti ja näkyvällä paikalla yhteiskunnan jäseninä ja tekevät työtä itsensä, oman perheensä ja yhteiskunnan hyväksi. Tämä on juuri sitä, mitä sosialidemokraatit edellyttävät myös suomalaisilta.

Kun puhumme ulkomaisesta työvoimasta, on hyvä muistaa että Suomeen hakeutuu ihmisiä niin Euroopan unionin sisältä kuin ulkopuoleltakin. EU:n sisältä tulevat ovat vapaan liikkuvuuden piirissä. Me olemme heidän kanssaan samoilla työmarkkinoilla ja tavoitteena on, että tällä tavalla EU:n yhteinen hyvinvointi kasvaa ja enenee ja EU:n kilpailukyky globaalissa mittakaavassa vahvistuu.
EU:n ulkopuolelta tulevalle työvoimalle voimme asettaa maahan pääsyn ja työluvan ehtoja.

Sosialidemokraatit ovat pitäneet tärkeänä sitä, että tämän työvoiman hankkimisessa otetaan huomioon oman maan työvoiman ylitarjonta tai sen puute. Emme tue sellaista mallia, jossa maahamme otetaan rajoittamatta työvoimaa EU:n ulkopuolelta samaan aikaan kun meillä työttömyys kasvaa. Kotimaisen työttömyyden hoitoon tulee etsiä ratkaisuja muutosturvan, työvoimapoliittisen- ja uudelleen kouluttautumisen avulla silloin kun meillä on samaan aikaan työttömyyttä ja toisilla aloilla työvoimapulaa.

Tällä hetkellä olennaista on valvonnan lisääminen. Työsuojelun henkilöstöä on kasvatettava eikä leikattava kuten hallitus tekee. Muutoin käy niin että Suomesta tulee mukavuuslippulaiva, jossa välttämättömiä tehtäviä hoitavat yhä useammin kansainvälistaustaiset henkilöt, joilla ei ole yleisten työehtosopimusten ja lainsäädännön suomaa turvaa. SDP:n tehtävänä on huolehtia että tämä kehityskulku pysähtyy.

Hei!

Minustakin on tärkeätä, ettei energiaratkaisuissa mennä vain teollisuuden ehdoilla. Samalla on tärkeätä, että tehdään sellaisia energiaratkaisuja, jotka auttavat meitä ylläpitämään teollisuuden investointihalukkuutta ja kilpailukykyä niin, että Suomen vaikea työllisyystilanne voisi tästä kohentua. Monissa kodeissa ollaan vakavasti huolissaan tästä päivästä, tästä vuodesta ja tulevasta, kun työpaikka on mennyt tai menossa.

Hallituksen esitys on otettu teollisuuden puolelle iloiten vastaan. Kyse on nimenomaan siitä, että omilla voimalaitoksillaan he saavat omaan käyttöönsä energiaa edullisemmin kuin sähkömarkkinoilta. Siksi heidän iloaan on helppo ymmärtää.

Teollisuuden ehdoilla ei menty, koska lupaa kolmelle ei esitetä eikä rakentamista jätetty vapaiden markkinoiden päätettäväksi. Demokraattinen instituutio osoitti kykenevänsä asettamaan rajat markkinoiden toiveille.

Tavallisen kansalaisen näkökulmasta asetelma on tietysti vähän toinen. Me ostamme sähkömme markkinahintaan, ja voimme niin tahtoessamme maksaa hieman lisähintaa siitä, että sähkömme tuotetaan uusiutuvalla energialla.

En ole ehdottomasti ydinvoiman lisärakentamista vastaan. En myöskään ole erityinen ydinvoiman puolestapuhuja. Kysymys on eettinen ja moraalinen, monessakin mielessä. Tästä tarkemmin aivan kirjeeni lopussa.

Liikun paljon saaristossa edelleenkin enkä silti vastusta ajatusta tuulimyllyistä tai tuulipuistoista esteettisistä syistä. Minusta on selvää, että modernin yhteiskunnan elämänmuoto vaatii tinkimistä monista esteettisistä ja luontoarvoista. Vastineeksi saamme hyvät liikenneyhteydet, appelsiineja, korkeatasoisen koulutuksen ja terveydenhuollon, lukuisat erikoisharrastusmahdollisuudet jne.

Uskon, että kun teknologia kehittyy, tuulivoimasta tulee yhä merkittävämpi osa energiatuotantoa, vaikka siinä onkin omat vakavat ongelmansa, koska se tarvitsee rinnalleen ison määrän säätövoimaa. En kuitenkaan kannata Vuotoksen rakentamista vaikka vesivoima olisikin mainio säätövoima. Tuulimyllyjen rakentaminen vaatii runsaasti energiaa erityisesti betonin osalta, ja rakentamisvaiheen ilmastovaikutukset ovat merkittäviä, jos puhutaan isoista tuulivoimapuistoista.

On hyvä, että uusiutuvan energian käyttöä voimakkaasti lisätään. Mutta en ole ihastunut sellaisesta viljapohjaisen bioenergian muodosta, joka merkitsee ruoan hinnan kohoamista ja nälänhädän kasvua toisella puolella maailmaa. Osin sama koskee metsistä kerättävää puuta. Riskinä on että metsien maaperän luonnollinen tasapaino ravinteiden osalta köyhtyy siinä määrin että metsiä on hoidettava keinolannoitteita kylvämällä. Turpeen luokitteleminen uusiutuvaksi energiaksi ei vaikuta aivan uskottavalta, jos yritämme pärjätä kansainvälisessä keskustelussa.

Metsissä on paljon puuenergiaa saatavissa, mutta toivon, ettei paperintekoon sopivaa puutavaraa käytetä polttoaineena kattiloissa. Isona haasteena tulevat olemaan miten puun hinnan käy ja mille tasolle energian tuotantokustannukset asettuvat kun puuhun kohdistuva kiinnostus lisääntyy. Investoinnit puuta käyttäviin polttolaitoksiin sisältävät ison riskin (raaka-aineen hinta ja saatavuus), jota valtio verorahoilla pyrkii subventoimaan. Tietysti toivon etteivät minun ja muiden verorahat valu muutaman bisnesihmisen lihottamiseen vaan ympäristöarvojen edistämiseen.

Tärkeä energiaratkaisu on energian säästämisen lisääminen erilaisin keinoin. Tosin siinäkin pitää katsoa asioiden kaikki vaikutussuhteet. Itse asun kerrostalossa ja pidän sitä eettisesti kestävänä ratkaisuna. Jos lisäämme lämpöeristystä vaikkapa kaksinkertaiseksi, saamme lämmityskuluja laskemaan, mutta lisäämme eristemateriaalin tuotantoa, raaka-aineiden ja energian kulutusta prosesseissa sekä tavaraliikenteessä ja rakentamisessa. Silti juuri energiatehokkuuden ja energian säästön puolella pitää tehdä nopeita ja harkittuja päätöksiä.

Huomaan, etten osaa aidosti iloita siitä, että hallitus esittää ydinvoimalupaa yhtiölle, joka aloittaisi voimalaitostoiminnan aivan uudella paikkakunnalla Suomessa. Etenkin kun asianomaisella yhtiöllä ei ole selvitystä siitä, miten se menettelee käytetyn ydinpolttoaineen kanssa. Omassa harkinnassani tulen pohtimaan tätä kysymystä erityisen tarkkaan. Kilpailu lisääntyisi, mutta vaikuttaisiko se sähkön hintaan sitä alentavasti?

Samalla minua surettaa se, miten suurissa ja noloissa vaikeuksissa Olkiluoto 3:n työmaa on. Toisaalta on tietysti niin, että juuri STUK:n tarkka valvonta on osa syy siihen, että työ vähän väliä keskeytyy.

Minun olisi helpompaa olla jyrkästi ydinvoimaa vastaan, jos Suomeen ei tuotaisi lainkaan ydinvoimalla tuotettua sähköä. Ajattelen että on moraalisesti reilumpaa, jos otamme omalle vastuullemme käyttämämme ydinsähkön turvallisuuden kuin että sälytämme vastuun joillekin muille. Muuallakin on kyse siitä, että ydinvoimalla tuotettu sähkö merkitsee käytetyn polttoaineen rasitusta seuraaville sukupolville, lapsille ja lastenlapsille pitkään.

ystävällisin terveisin
Ilkka Kantola

Eduskunnan lainvalmistelun resursseista ja tasosta on puhuttu pitkin vaalikautta. Ongelman avuksi on käynnistetty paremman sääntelyn ohjelma, joka toivottavasti parantaa tilannetta. Mutta on selvää, että jos lainsäätäjälle annetut tehtävät ovat alaltaan liian laajoja tai valmisteluaika liian kireä, ei hyvää laatua lainvalmistelussa voi syntyä.

Ongelmat näkyvät valiokunnissa joidenkin asioiden kohdalla siinä, että ministeriöissä lainvalmisteluissa asiantuntijoiden kuuleminen on ollut liian vähäistä. Kuulemisten täydentäminen jää valiokuntien tehtäväksi, mikä puolestaan hidastaa hallituksen esitysten valmistumista täysistunnon päätettäväksi. Kokonaisaikataulussa tuskin tulee säästöä, vaikka ministeriössä yritettäisiin edetä mahdollisimman kevyellä kuulemisella kovaa vauhtia.

Kansanedustajan näkökulmasta lainvalmistelun puutteet merkitsevät eduskunnan vastuun ja vaikutusvallan kasvamista. Silti voi kysyä, eikö poliittisen järjestelmän pääasiallisena tehtävänä ole enemmän arvovalintojen pohtiminen ja tekeminen kuin teknisen valmistelun hoito.

Lakivaliokuntaan tulleissa hallituksen esityksissä on ollut puutteita, joita voi pitää harmillisina, hosumisesta johtuvina virheinä. Hallituksen esitys nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämistä ja ehdollisen vankeuden valvontaa koskevaksi lainsäädännöksi (HE229/2009 vp ) sisälsi lakitekstin tasolla ajatuksen, että rikoksesta epäilty henkilö on samalla rikoksiin syyllistynyt henkilö.

Lakia kirjoittaneen tahon tarkoituksena tuskin oli muuttaa länsimaisen oikeuskäsityksen perusajatusta siitä, että rikokseen epäiltyä henkilöä on pidettävä syyttömänä kunnes hänet on syylliseksi todettu. Tällaiselle tulkinnalle kuitenkin syntyi mahdollisuus kun tekstiä oli kovassa kiireessä kirjoitettu. Valiokunta päätyi esityksestäni poistamaan yhden sanan hallituksen esityksen lakitekstistä, jolloin tuo väärinkäsityksen mahdollisuus poistui.

Lakivaliokuntaan on tällä viikolla annettu valmisteltavaksi hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 37/2010 vp). Esitys on helposti havaittavalla tavalla itsensä kanssa jyrkässä ristiriidassa. Niin jyrkässä, että kyseessä täytyy olla liian kiireessä tehdystä työstä aiheutunut kirjoitusvirhe.

Esitys sisältää lakitekstin tasolla avopuolison ja avoliiton määritelmät seuraavalla tavalla:

“Avopuolisoilla tarkoitetaan tässä laissa yhteistaloudessa asuvia parisuhteen (avoliiton) osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä, joka on avioliitossa.”

Tekstistä saa sen käsityksen, että rekisteröidyssä parisuhteessa olevat katsottasiiin avoliitossa oleviksi, koska vain avioliitto mainitaan sellaisena parisuhteen muotona, joka on este avoliitolle tai avopuolisoudelle.

Lain perusteluteksteissä asia on kirjoitettu toisin.

“Avopuolison ja avoliiton määritelmät.

Pykälässä tarkennetaan ehdotetun lain keskeisimmät käsitteet. Avopuolisoilla tarkoitetaan yhteistaloudessa asuvia sellaisen parisuhteen osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoiden välistä suhdetta kutsutaan avoliitoksi. Avoliiton osapuolet eivät voi olla naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa keskenään tai kolmannen osapuolen kanssa.”

Ennustan, että lakivaliokunnassa päädytään ilman asiantuntijoiden apuakin tulkitsemaan niin että lakipykälä on väärin kirjoitettu ja perusteluteksti vastaa sitä mitä ministeriössä asiasta halutaan ajatella.

Elämme jännittäviä aikoja kaiken kiiruhtamisen keskellä.